Kansantanssit ovat aina olleet iso osa tavallisen kansan, eli niin sanotun rahvaan, omia tansseja. Historiassa ne erotetaan selvästi erilaisten ylempien säätyjen ja hovien tansseista ja ne usein myös erosivat liikkeiltään ja musiikiltaan hienostoseurojen tansseista.
Ne kertovat usein tietyn alueen menneisyydestä, tavoista ja pukeutumisesta. Niihin liittyy paljon tarinoita ja musiikkia.
Ne ovat edelleen tärkeitä kulttuuriperinteitä. Kansantanssit ovat tyypillisesti tansseja, joita tanssitaan erilaisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa. Niiden tanssijat eivät usein ole mitenkään ammattilaisia eivätkä ole saaneet juuri minkäänlaista virallista koulutusta tanssimiseen.
Tanssit ovat kulkeneet sukupolvilta toisille ja niitä on opittu seuraamalla tanssijoita pienestä pitäen. Niitä ei ole mitenkään erityisesti suunniteltu esitettäviksi lavoilla, vaikkakin jotkut niistä on aikojen saatossa myös muokattu esittävään muotoonsa.
Kansantanssien ja niin kutsuttujen salitanssien väliin halutaan vetää selvä raja.
Siinä missä salitanssit noudattavat hyvin tarkkaa koreografiaa ja niitä harjoitellaan ahkerasti, kansantanssit ovat vapaampia ja ne opitaan lähinnä muita seuraamalla.
Sanotaan kuitenkin, että modernit salitanssit saivat kaikki alkunsa perinteisistä kansantansseista ja muovautuivat niiden mukaan aikojen saatossa nykyiseen muotoonsa. Euroopassa elää hyvin vahva kansantanssiperinne.
Lähes jokaisesta maasta löytyy erilaisia kansantanssiseuroja ja piirejä, missä tansseja tanssitaan ja opetetaan edelleen sukupolvilta toisille.
Euroopassa järjestetään myös vuosittain, yleensä kesällä, kansanperinnetapahtumia, joissa tanssilla on myös iso osa. Nuorille järjestetään erikseen leirejä, jossa he voivat tutustua muiden Euroopan maiden perinteisiin tansseihin ja musiikkiin.
Kansantanssit alueittain muistuttavat paljon toisiaan. Esimerkiksi Pohjoismaissa ja Suomessa tanssittavissa tansseissa on paljon yhtäläisyyksiä, kuten myös muiden Euroopan naapurimaiden kesken.
Tansseihin voi liittyä erilaisia rituaaleja, kuten häät tai uskonnollisuus, mutta ne voivat olla myös vain tapa rentoutua ja kerääntyä yhteen. Monesti ne ovat olleet myös mahdollisuus tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia ja etsiä näin sulhasta tai morsianta. Usein ne ovat myös vain tapa juhlia ja pitää hauskaa.
Suomessa arvellaan olevan noin 25 000 kansantanssin aktiivista harrastajaa. Eri seuroja löytyy paljon ja niistä löytyy sekä esittäviä ryhmiä että sosiaalisia ryhmiä. Esittävien ryhmien tarkoitus on kertoa suomalaisesta kansanperinteestä ja pitää näin yllä tietoutta siitä tavallisen kansan keskuudessa.
Sosiaaliset ryhmät kokoontuvat tanssimaan nimenomaan kansantanssin alkuperäisessä tarkoituksessa, mikä oli hauskanpito ja yhdessä tanssiminen.
Bulgariassa elää myös vahva kansantanssiperinne. Sieltä löytyy monia eri kansantansseja, joita tanssitaan koko Balkanin alueella. Niitä ei siis tanssita pelkästään Bulgariassa vaikka nimi siihen viittaakin.
Ne ovat usein rivissä tanssittavassa muodossa, jossa tanssivat seisovat suorassa tai kaartuvassa rivissä pitäen toisiaan käsistä kiinni. Aikoinaan miehet ja naiset tanssivat usein erikseen, naisten jopa peittäessä kasvonsa pienillä liinoilla, jotta katsekontaktilta vältyttiin, mutta nykyään kaikki voivat tanssia yhdessä.
Italian kansantanssin perinteet juontavat juurensa erittäin pitkälle menneisyyteen. Todisteita on löydetty jo Keskiajalla tanssittavista kansantansseista. Italian kansantanssit jakautuvat moneen eri alueeseen, joista jokaisesta löytyy itselleen tyypillisiä piirteitä, liikkeitä ja musiikkia.
Sieltä löytyy monia esittävän tanssin seuroja ja erilaiset tanssiesitykset ovatkin suosittuja myös monessa turistikohteessa. Irlantilaiset kansantanssit nousivat maailman tietoisuuteen 1990-luvulla Riverdance esitysten myötä. Esitys palasi lavoille vuonna 2019 ja vierailee myöskin Suomessa.
Irlantilainen tanssi saavutti niin suuren suosion, että sitä opetetaan vieläkin eri tanssikouluissa ympäri maailmaa. Sen suosio johtuu siitä, että se on hyvin erilainen kuin normaalit kansantanssit ja itse asiassa aika hauska tanssin muoto.
Suomessa toimii erittäin aktiivinen Suomalaisen Kansantanssin Ystävät Ry, joka järjestää matkoja eri kansantanssi tapahtumiin ympäri Eurooppaa. Jos tanssit kiinnostavat, niin heiltä kannattaa kysyä lisätietoa ja he kertovat mielellään erilaisista mahdollisuuksista oppia lisää Euroopan kansantansseista.