Tanssitaide on taidemuoto, jossa taidokkaat esiintyjät liikkuvat musiikin tahtiin tavalla joka inspiroi ja ilahduttaa katsojaa, mutta mikä ei kuitenkaan anna heille impulssia ryhtyä tanssimaan mukana.
Tanssi voi olla voimakas impulssi tai taidokkaasti koreografoitu taidemuoto jota esittää vain harvat ammattilaistanssijat. Tanssitaiteeseen ei kuulu seuratanssi tai viihdetanssi, vaan muun muassa baletti, nykytanssi ja nykyään myös kansantanssi.
Tanssitaide on Suomessa osa tuettua kulttuurielämää ja suurimmat tanssiryhmät joille on myonnetty valtion tukea ovat Suomen Kansallisbaletti ja Helsinki Dance Company, Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä joka tekee tiiviistä yhteistyötä teatterin ja näyttelijoiden kanssa.
Suomessa on yhteensa noin 100 tanssitaiteilijaa, joista suurin osa työskentelee freelancereina lakisääteistä valtionosuutta saavien teattereiden ulkopuollela, ja esittävien taiteiden toimikunnan jakamat apurahat ovatkin monelle ensisijainen tulonlähde.
Tätä tukea jaetaan valtakunnallisesti eri toimijoiden kesken, mikä mahdollistaa tanssitaiteen kokemisen maantieteellisestä asuinpaikasta riippumatta.
Baletti
Baletti on mailman vanhin tanssitaiteen muoto, jonka syntyi 1400-luvulla Italian hoveissa renesanssin aikaan. Alussa hyvän tanssitaidon katsottiin kuuluvan aateliston perussivistykseen, ja se oli tärkeä huvittelu- ja seurustelumuoto.
Sen aikaiset tanssimestarit järjestivät tanssispektaakkeleita joissa toistuivat edeltä määrätyt askeleet ja joita hovit esittivät toisilleen.
Tanssiesityksen ja seuratanssin raja oli jo tuolloin hyvin häilyvä. Esimmäiset balettiteatterit avattiin vuonna 1580, ja ensimmäinen varsinainen balettiteos oli vuonna 1581 Louvressa esitetty Ballet comique de la reine joka kesti viisi ja puoli tuntia, ja jonka loisteliaiden lavastuksien rakentaminen maksoi omaisuuksia.
Kaikki esiintyjät olivat aatelia, ja erikoisuutena oli se, että kaikki esitykseen sisältyva puhe, tanssi ja laulu liittyivät samaan aiheeseen. Itsenäiseksi taiteenlajiksi baletti muodostui 1700-luvun loppupuolella ranskalaisen balettimestari Jean-Georges Noverren johdolla kun hän esitteli uuden teoriansa baletista ‘näytelmänä ilman sanoja’, ja 1800-luvulla romantismin aikaan käsikirjoituksen osuus balettiesityksissä tuli todella tärkeäksi ja baletista tuli huippusuosittua.
Myos tänä aikana alettiin kehittelemään varpailla tanssimisen tekniiikkaa ja varvastossuilla tanssimista. Kun baletti vuoden 1800-luvun keskivaiheille mennessä oli menettanyt suosiotaan Euroopassa, jatkui sen kehitys ja harjoitus Venäjallä voimakkaana, ja venäläiset ballerinat inspiroivat yleisoä ja tanssijoita ympäri maailmaa esiintyessään ja auttoivat levittämään venäläisen baletin perintöä.
Nykytanssi
Nykytanssi syntyi 1900-luvulla omaksi taidelajikseen, jolloin etsittiin uutta tanssitaiteen muotoa joka olisi irrallaan baletin kurinalaisista säännöista ja estetiikasta.
Sen kehitystä siivitti vuosisadan alun feministinen liike, joka halusi irtautua naisen kehoa rajoittavista tekijöistä kuten korsetista, ja sitä siivitti myös halu löytää uusi tunnemerkityksellinen tapa ilmaista tanssin kautta.
Amerikkalaista Isadora Duncania voidaan pitää yhtenä nykytanssin merkittävimpinä kehittäjinä, jonka intuitiiviset herkät esitykset joita eivät hallinneet aiemmat säännöt ihastuttivat eritoten eurooppalaista yleisoä.
Hän tanssi paljain jaloin, ja vaati tanssin nostamista muiden taiteiden veroiseksi, koko kehoa instrumenttina käyttaväksi taiteenlajiksi. Saksassa 1910-30-luvuilla kehitettiin uusi tanssi joka otti vaikutteita niin amerikkalaisesta modernista tanssista kuin voimistelustakin. Sitä kutsuttiin muun muassa nimellä vapaa tanssi, joka pyrki luonnonmukaiseen liikkeeseen ja jolla haluttiin tukea henkistä ja fyysistä kokonaisvaltaisuutta ja joka perustui tieteelliseen terveellisyyteen.
Moderni tanssi innosti tunteiden tulkintaan ja vapaaseen luovuteen, ja 1950-luvulla syntyi modernin tanssin toinen sukupolvi ‘late modern’ joka tutki ideaa voisiko juonet ja roolihahmot hylätä, ja keskittyi juonettomiin tyyppitutkielmiin perustuviin tansseihin.
1970-luvulla alkoi tanssin uusi nousukausi, jolloin tanssitekniikka, näyttämötila ja juoni alkoivat tulla tanssiin takaisin, ja nykyään baletti ja nykytanssi ottavat vaikutteita ja elementteja toisiltaan. Monet eri taide-ja tyylilajit vaikuttavat nykyään myös moderniin tanssiin ja esimerkiksi kamppailulajeista saadaan vaikutteita esimerkkeina tai chi ja aikido.
Yksi uusimmista modernin tanssin tyylilajeista on Steve Paxtonin kehittämä kontakti-improvisaatio, joka perustuu toisen kannatettavaksi antautumiseen ilman etukäteen suunniteltua koreografiaa.
