Viime aikoina mediassa on ollut paljon puhetta uhkapelaamisesta. Erityisesti nettikasinot on saanut ison siivun uutisotsikoista. Nyt ollaan havahduttu siihen, että suomalaiset pelaavat tilastojen mukaan liikaa. Tässä on kuitenkin yksi asia, jota ei olla huomioitu – uhkapelit eivät ole millään muotoa uusi ilmiö. Nyt niiden pelaaminen on vain entistä helpompaa.
Tässä artikkelissa käydään lävitse uhkapelaamisen historia. Mistä kaikki on lähtenyt liikenteeseen? Milloin nettipelaaminen syntyi? Lopussa kerromme rahapelien aikajanan Suomessa, vuodesta 1938 tähän päivään asti.
Ensimmäiset viitteet uhkapeleistä ajalta 3000 eKr
Tutkijat ovat löytäneet viitteitä, että uhkapelit ovat ajalta 2500 – 3000 eKr. Esimerkiksi Kiinasta ja Egyptistä on löydetty viitteitä muinaisajan rahapeleistä. Egyptistä on saatu todisteeksi norsunluusta tehtyjä arpakuutioita. Pronssikaudella, eli ajalla 3300 eaa on tiettävästi pelattu rahapelejä – samalla periaatteella, kuin nykypäivänä.
Monen todisteen valossa Kiina on merkittävässä osassa uhkapelien historiaa. Kun Xia- ja Shang-dynastiat olivat valloillaan, oli tarjolla useita “rahapelejä”. Tuohon aikaan myös vedonlyönti alettiin tarjoamaan.
Uskomusten mukaan blackjackin ja pokerin alkuperäiset versiot on kehitetty juurikin Kiinassa.
Esimerkiksi Domino ja Lotto ovat peräisin kiinalaisesta pelistä nimeltä Pai Gow. Muita tunnettuja uhkapelejä oli Wei-Qi, Mahjong, Yue Har Hai sekä Xuan He Pai.
Kuten alussa mainitsimme, on ensimmäiset nopat tehty norsunluusta. Sellaiset löydettiin egyptiläisestä haudasta. Alkuperä sijoittuu 3000 eaa paikkeille. Egyptistä on myös löydetty uhkapeli, joka vastaa monelle tuttua Tammea. Toki tulee muistaa, että noppien käyttäminen oli hieman erilaista nykyajan kanssa. Muinaisessa Egyptissä nopat olivat tapa kommunikoida jumalten kanssa – niillä ennustettiin tulevaisuutta.
Nettipelaamisen valtakausi
Uhkapelaaminen mullistui kokonaan 1990-luvun puolessa välissä. Silloin ensimmäiset online pelisivustot julkaistiin. Samaan aikaan muutama lisenssijärjestelmä alkoi tarjoamaan palveluitaan peliyhtiöille. Suosituin oli Curacao eGaming, joka on edelleen toiminnassa.
Nettipelaamisessa on oikeastaan kolme suurta ajankohtaa. Nettipokeri tuli 2000-luvun alussa, nettikasinot vuonna 2010 ja pikakasinot 2015. Katsotaan näitä tarkemmin seuraavaksi.
Nettipokerin buumi 2000-luvun alussa
Nettipelaaminen alkoi yleistymään 2000-luvun alussa. Tuohon aikaan pelattiin pääasiassa nettipokeria. Useat suomalaiset tekivät pokerin pelaamisesta ammatin. Takavuosina nettipokeria pelanneet tekivät itsestään multimiljonäärejä. Nykyään se on paljon hankalampaa, johtuen monestakin syystä.
Vuonna 2022 nettipokerissa on hankala tehdä isoja summia rahaa. Pokeripöydässä on muita ammattilaisia sekä botteja. Aikoinaan muut pelaajat olivat muutaman oluen nauttineita amerikkalaisia harrastelijoita. Voittaminen oli lähes liiankin helppoa. Nettipokeri mahdollisti pääsyn oikeisiin turnauksiin – ja niissä liikkui raha.
Nettikasinot ja vedonlyöntisivustot
Nettikasinoita oli jo 2000-luvun alussa. Kasinoiden suosio koki suuren harppauksen vuoden 2010 tietämillä. Noin 10 vuotta takaperin nettikasinoista löytyi keskimäärin 500 peliä, kuten kolikkopelejä sekä pokeria.
Kun nettikasinoiden määrä kasvoi vuosi vuodelta, myös ominaisuuden paranivat. Nykyään kasinolla on keskimäärin 2000 peliä. Valikoimassa on slotteja, jackpotteja, live-pelejä sekä pöytäpelejä – kuten pokeria, blackjackia sekä bingoa.
Toinen tärkeä ominaisuus on kasinobonukset. Kun niitä alkoi olemaan runsaasti tarjolla, myös pelaajamäärät kasvoivat. Bonuksia on muun muassa talletusbonus, ilmaiskierrokset, käteispalautus sekä vedonlyöntibonukset. Täältä voit katsoa esimerkiksi ilmaiskierroksia ilman talletusta.
Kasinot ilman rekisteröintiä vuonna 2015
Moderni nettipelaaminen alkoi vuonna 2015. Silloin ensimmäiset kasinot ilman rekisteröintiä, eli pikakasinot julkaistiin. Kyseessä oli täysin uudenlainen konsepti. Perinteinen pelitilin avaaminen unohdettiin. Kaikki onnistuu sähköisesti pankkitunnuksilla. Edelleenkin nopea pelaaminen on kaikkein suosituin vaihtoehto.
Käytännössä pikakasinot tarjoavat maksutavaksi tilisiirron.
Pelaajan henkilöllisyys voidaan varmentaa talletuksen yhteydessä. Näin pelaaminen ja rahansiirrot nopeutuvat. Siitäkin huolimatta nettikasinot noudattavat asiakkaan tuntemista (KYC). Perinteinen kasino tekee varmentamisen manuaalisesti, dokumenttien avulla.
Uhkapelien historia Suomessa
Suomessa uhkapelit juontavat juurensa vuoteen 1938. Silloin Raha-automaattiyhdistys, eli RAY perustettiin. Tavoitteena oli kerätä varoja sosiaali- ja terveysalalle, suomalaisten rahapelaamisen kautta. Parhaimmillaan RAY:lla oli yli 1500 työntekijää, 70 pelisalia sekä 20 000 perinteistä pelikonetta ympäri Suomea.
Vuonna 1940 oli toiminnassa toinenkin rahapeliyhtiö, Veikkaus. Veikkauksen kautta tapahtui kaikki urheiluvedonlyöntiin liittyvä toiminta. Myös vuonna 1971 alkanut Lotto kuului tämän yhtiön alle, ei RAY:n. Ensimmäinen peli oli kuitenkin Vakioveikkaus, jota alettiin tarjoamaan vuoden 1940 syyskuussa.
Ensimmäiset hedelmäpelit saatiin Suomeen 1960-luvulla. Alkujaan peliautomaatit laitettiin laivoille, mutta ne levisivät sieltä ravintoloihin. RAY valmisti ensimmäisen elektronisen hedelmäpelin 1980-luvulla. Blackjackia pystyi pelaamaan Suomessa vuodesta 1982 alkaen, kun legendaarinen peli saatiin ravintoloihin.
Vuonna 2001 nähtiin merkittävä uudistus, kun Fintoto perustettiin. Kyseisen laitoksen kautta tapahtui kaikki vedonlyönti ravi- ja hevosurheilussa.
Viimeisin uudistus tapahtui vuonna 2017. Silloin RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistettiin – tuloksena nykyinen Veikkaus Oy. Suomessa Veikkaus Oy:llä on monopoliasema rahapelien tarjoamisessa sekä markkinoinnissa. Arpajaislaki on asetettu voimaan vuonna 2001. Nyt lakia on uudistettu isolla kädellä. Arpajaislain uudistuksen muutokset astuivat voimaan vuonna 2022, ja vuoden 2023 puolella maksublokit pannaan käytäntöön.