Taidefilosofia on yksi filosofian tutkimuksen alueista ja se keskittyy taiteen määritelmän ja taidekäsityksen tutkimukseen. Mitä taide on? Mikä on taidetta? Mikä on taiteen perinnäisin olemus? Kaikki nämä ovat kysymyksiä joita taidefilosofia pohtii.
Taidefilosofia liittyy läheisesti estetiikkaan, joka on tutkimusta kauneudesta ja siitä mitä käsitetään kauniiksi.
Termejä ei kuitenkaan tule sekoittaa, vaan vaikka niiden pohdinnoissa on paljon yhtäläisyyksiä eivät ne edusta täysin samaa tutkimuksen suuntaa. Estetiikka kun tutkii asioita juuri kauneuden näkökulmasta, kun taas taiteen ei välttämättä tarvitse olla esteettisesti miellyttävää, vaikka joskus virheellisesti näin oletetaankin.
Taiteen filosofia tulee myös erottaa taidekritiikistä, joka taas on tietyn taideteoksen arvottamista ja analysointia.
Taiteen kritisointi voi perustua historialliseen näkemykseen kun esimerkiksi luennoidaan Shakespearen aikaisista teatterin käytännöistä, tai se voi olla analyyttistä, esimerkiksi runoteoksen hajoittamista moneen osaan ja hajotettujen osien tarkastelua koko teokseen suhteutettuna.
Se voi myös olla määrittävää, jolloin kritisoiva henkilö antaa syitä miksi joku kyseessä oleva taideteos on hyvä tai huono tai parempi tai huonompi kuin joku toinen vertailtava teos.
Joskus kriitiisyyden kohteena ei ole yksittäinen teos, vaan kokonainen taiteen genre, eli suuntaus tai taidehistoriallinen ajanjakso kuten esimerkiksi Barokin aika. Taidekritiikin tehtävä onkin syventää ja edesauttaa sanallisin keinoin taiteen ymmärtämystä ja siitä nauttimista.
Taidefilosofin tehtävä taiteen analysoinnissa on olennaisempi kuin taidekriitikon, koska taidekriitikon julistukset perustuvat taiteen filosofin asettamiin aiempiin kysymyksiin.
Taidekriitikko saattaisi esimerkiksi sanoa jotain taideteosta kuvailevaksi, mutta taidedfilosofi kysyy mitä tarkoitetaan kuvailevuuden käsityksellä, ja kuinka ja mitä keinoja käyttämällä määritellään se, että onko kyseinen teos kuvaileva vai ei.
Kun taidekriitikko puhuu ja kirjoittaa taiteesta, hän toimii selvien konseptien rajoissa jotka on jo aiemmin määritelty taiteen filosofien toimesta.
Toisin kuin taidekriitikko, taiteen filosofi ei pyri syventämään taiteen ymmärtämystä ja siitä nauttimista vaan hän luo konseptuaalisen perustan taiteesta puhumiseen, kirjoittamiseen ja älykkääseen dialogiin.
Hänen johtopäätöksensä taiteesta, estetiikasta, arvosta, esittävyydestä ja muista konsepteista ovat työkaluja joita kriitikko voi työssään käyttää.
Kaikki taiteen filosofit ovat yrittäneet vastata siihen yhteen perustavanlaatuiseen kysymykseen eli mitä taide on, ja vaikka heidän johtopäätöksensä joskus vaihtelevat hyvinkin suuresti, kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että se on ihmisen luomaa tuotosta, esimerkiksi jokin esine, luomus tai artefakti.
Taidetta ei ole luonnon muokkaamat tai luonnosta löytyvät asiat, joiden syntyyn ihminen ei ole vaikuttanut. Auringon nousu, lasku tai sateenkaari ovat kieltämättä kauniita, mutta se ei ole taidetta.
Kelopuulla voi olla silmää miellyttäviä esteettisiä ominaisuuksia, mutta siltikään se ei ole taidetta, koska se on luonnon muokkaama, eikä ihmisen vaikutuksesta syntynyt. Toisaalta puu joka on veistetty muistuttamaan kelopuuta on taidetta siitäkin huolimatta että nämä kaksi puuta muistuttaisivat identtisesti toisiaan.
Vain toista niistä voi kutsua taiteeksi. Tätä määritelmää on kuitenkin 1900-luvulla haastettu, koska sen aikaiset taiteilijat väittivät että löydetyt objektitkin voivat olla taidetta jos taiteilijan silmä itse ne havaitsee taiteena, vaikkakaan niitä ei ole ihmiskäsi muokannut muuten kuin laittanut ne esille näyttelyyn.
Toisaalta yksinkertaisin ja laaja-alaisin taiteen määritelmä on se, että kaikki minkä ihminen on tässä maailmassa luonut, on taidetta.
Tähän määritelmän mahtuvat niin maalaukset, veistokset, teatteri, musiikki, elokuvat, piirrokset ja tanssi, mutta myös arkkitehtuuri, rakennukset, huonekalut, ajoneuvot, kaupungit ja jopa roska-autot ovat tämän määritelmän mukaan kaikki taidetta. Kaikki asiat ja tavarat jotka ihminen on luonut ja joka ei ole luonnon muokkaamaa on taidetta, oli se sitten kaunista, rumaa, hyvää tai huonoa, hyödyllistä tai tuhoisaa.
