Kuvataide

Kun puhutaan kuvataiteesta, tarkoitetaan taidemuotoa joka on visuaalista, eli silmän näkökyvyllä havaittavaa taidetta. Se yhdistelee ja sommittelee erilaisia muotoja, ulottuvuuksia, valoja ja värejä kokonaisuudeksi jota kutsutaan taideteokseksi.

Sen tyypillisimpiä muotoja ovat, maalaus, piirustus, kuvanveisato, taidegrafiikkka ja valokuvataide. Kuvataiteen historia on ihmiskunnan historiaa, sillä ihmiskunta on aina tuottanut kuvia, maalauksia ja muita merkityksen omaavia jälkiä.

Toisin kuten performanssitaidetta, teatteritaidetta tai tanssitaidetta, on kuvataidetta tästä syystä helppo tutkia. Vanhimmat luolamaalaukset jotka on löydetty ja jotka ovat säilyneet, ovat jopa 30 000 vuotta vanhoja.

Bysantin taide ja renesanssi

Ihan kuten ihmiskunnan historia, noudattaa taidehistoriakin kulttuurien murroskausia kuten esimerkiksi bysantin taide, renesanssin taide tai nykytaide. Bysantin taide oli pääasiassa kirkoissa esiintyvää taidetta ja se sijoittui Bysantin valtakunnan alueelle, missä nykyinen Kreikan valtio sijaitsee.

Ajanjaksoltaan se sijoittui vuosiin noin 330-1453 ja sen katsotaan alkaneen sen jälkeen kun Keisari Konstantinius oli laillistanut kristinuskon.

Patsaat eivät olleet kirkoissa sallittuja, mutta maalauksia sai kirkkoihin sijoittaa, ja niiden katsottiin auttavan lukutaidottomien kansalaisten raamatun ymmärtämystä. Bysantin taide oli täysin valtion ja kirkon taidetta, ja teokset kuvasivat yksinomaan taivaallisia sekä raamatullisia aiheita sekä maallista valtaa.

Tältä ajalta on peräisin enkelien ja muiden pyhien hahmojen kuvaus sädekehä päänsä päällä. Ihmiset kuvattiin suoraan edestä seremonialliseen tapaan, ja tyyli oli hyvin jäykkää ja koristeellista, sekoitus klassista ja itämaista tyyliä.

Ympäristöä ei näissä teoksissa juurikaan kuvattu muuten kuin viitteellisesti, ja perspektiivin vaikutelma syntyi pienistä elementeistä kuten vaatteiden laskoksista.

Renesanssin taide oli 1400-luvun alkupuolella alkanut taiteen ja kulttuurin suunta joka syntyi Italian Firenzessä. Se sai syntynsä niin sanotusta antiikin taiteen uudelleen syntymisestä, jota nimi renesanssikin myös kuvastaa. Ihmisfiguureita kuvattiin uudella tavalla niin maalaustaiteessa kuin kuvanveistossakin ja myös tilan hahmottamista käsiteltiin uudella tavalla. Perspektiivi, ihmisen anatomia, arkkitehtuuri ja matematiikka toimivat taiteen välineinä sekä inspiraation lähteinä. Vallitsi humaninstinen maailmankatsomus synkän keskiajan jälkeen.

Ihmisen arvon määrittely tapahtui hänen älykkyytensä ja lahjakkuutensa kautta eikä niinkään syntyperän kautta. Taiteellisen painopisteen siirryttyä Firenzestä Roomaan 1500-luvun alussa aloitti renesanssin ajanjakson jota kutsutaan täysrenesanssiksi. Taidetta arvostettiin, varakkaden perheiden taholta kuvia teetettiin, ja taiteilijoista laadittiin elämänkertoja.

Taiteilijoiden arvostettu asema oli uutta, ja yleisestikin arvostettiin individualismia, erikoislaatuisia persoonallisuuksia ja maailmallisia monilahjakkuuksia eli yleisneroja. Heitä kutsuttiion nimellä Uomo Universale, joka tarkoittaa henkilöä joka hallitsee erinomaisesti eri tieteen ja taiteen aloja.

Kyseisen kuvauksen saaneita renesanssin aikaisia henkilöitä olivat muun muassa italialainen kuvataiteilija Michelangelo, Leon Battista Alberti, joka oli muun muassa runoilija, taidemaalari ja arkkitehti sekä firenzeläinen kuvanveistäjä Donatello.

Modernismi

Modernismi sai alkunsa 1900-luvun alkupuolella kun haluttiin kapinoida 1800-luvun loppupuolen akateemisia, historistisia ja konservatiivisia traditioita vastaan. Nimestään huolimatta modernismi ei ole yhtenäinen taiteen suunta kuten renesanssi ja bysantti, vaan kokoelma eri taiteen suuntauksia, tyylilajeja ja taiteenaloja jotka syntyivät modernisoitumisen aikana.

Jotkut modernismin tyylit kuten esimerkiksi ekspressionismi ja minimalismi ovat hyvinkin erilaisia keskenään, jopa jossain määrin toistensa vastakohtia, kun taas toiset sen suuntaukset kasvoivat yhteistyöstä ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

Modernismi arvosti uutta, uusia tekniikan kehityssuuntia, utopismia ja vallankumouksellisuutta.

Pyrittiin eroon vanhasta ja perinteisestä ja sellaisiksi katsotut muodot, aatteet ja rakenteet pyrittiin purkamaan. Uudet taiteen muodot kuten valokuvataide ja elokuvataide valloittivat alaa perinteisen kuvataiteen kentällä ja toivat uudenlaisen keinon hahmottaa maailmaa.

Kärjistetysti modernismin tuntomerkeiksi voidaan sanoa turhan koristeellisuuden pois karsimisen, muodon yksinkertaistamisen ja tarpeettomien yksityiskohtien karsimisen. Modernismin tutkiminen on vielä kesken ja onkin hankala määrittää tälle ajanjaksolle päättymispäivää.

- Mainos -spot_img

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here

Uutiset

Viimeaikaiset