Jokainen meistä varmasti tietää Suomen kansantanssiksi kutsutun hauskankurisen polkan, jossa tanssitaan kansallisasut päällä puupohjaisilla kengillä koputellen lattiaa. Vaikka se ei tänä päivänä olekaan enää kovin suosittu harrastuslaji, on sillä silti edelleenkin 25 000 harrastaa eri puolilla Suomea eri seuroissa.
Tämä ei kuitenkaan vedä vertoja 1900-luvun suosiolle, jolloin kansantanssin harrastaminen oli muodikasta.
Kansalaisaate alkoi nousta esille 1800-luvun lopulla, jolloin kansantanssia ruvettiin harrastamaan enemmän. 1900-luvulla taas ruvettiin antamaan kannustusta ja ohjeita kansanperinteiden kehittämiseen, jolloin suomalaiset kansanperinteet saataisiin taas esille.
Kansantanssi on taas jaettavissa eri osiin, riippuen alueesta ja siitä missä sitä tanssitaan. Nämä osat ovat itäinen eli karjalainen tanssi ja perinne, läntinen tanssi ja perinne sekä muun Suomen tanssi ja perinne. T
arkkaa tietoa Suomen kansantanssien syntymisajasta ei kuitenkaan ole, mutta niiden uskotaan syntyneen jo esihistoriallisina aikoina. Melkein jokaisen heimokulttuurin piirissä esiintyi erilaisia tansseja, joissa oli nähtävissä järjestyneet kuviot ja rytmillinen liikkuminen.
Suomen kansantanssien uskotaan olevan lähtöisin erilaisista rituaalitansseista, joita heimot tanssivat tiettyinä aikoina.
Saamelaisilla oli kuitenkin vielä omatkin tanssinsa, mutta niistä on hyvin vähän oikeaa tietoa. Saamelaisten kansantanssiksi on nimetty katrilli, joka on niin sanotusti kontratanssia. Tätä tanssia tanssitaan neliössä tai kahdessa vastakkaisessa rivissä. Suomeen katrilli tuli 1800-luvulla Ruotsin puolelta.
Tällöin Suomessa tanssittiin niin sanottua ruotsinkatrillia, jossa vuorot koostuivat useista toistuvista osista tai sitten yhdestä vaihtuvasta osasta.
Alkuperäisessä ranskalaisessa katrillissa on taas kuusi vuoroa, joten pohjoismaihin se tuli hieman lyhennettynä. Suomessa katrillia taas tanssittiin kahdeksan vuoroisena. Suomen katrillin vuorot olivat: piiri tai marssi, ensimmäinen paripyörintä (karkelo, polkka paikalla), toinen paripyörintä, tyttöjen piiri, poikien piiri, kuten 4 vuoro, kuten 5. vuoro sekä piiri, marssi tai tähti.
Viimeisen osan muodot olivat usein muunneltuja riippuen tanssijoista ja paikasta. Tämä olikin erittäin suosittu tanssimuoto saamelaisten keskuudessa, jota tanssitaan osittain edelleenkin perinteisissä juhlissa.
Mitkä ovat Suomen kansantanssit?
Suomen kansantansseihin kuuluu muutamia eri tansseja, jotka vaihtelevat ryhmätansseista paritansseihin. Ryhmätansseja tanssitaan erilaisissa symmetrisissä kuvioissa, kun taas paritansseissa saa kukoistaa vapaa vienti.
Ruotsinsuomalaisten tansseissa improvisaatio oli paritansseissa erittäin suuressa osassa. Siihen kuului usein suomenkielisiä alueita pehmeämpi tanssi ja askeleen, mutta vauhdikkaampi pyörintä.
Suomenruotsalaisissa tansseissa myös huudetaan enemmän ja hieman useammin kuin suomenkielisten tansseissa. Ruotsinkielisten alueella oli myös hieman laajempi tanssivalikoima ja siellä tanssittiin tansseja, joita suomenkieliset eivät tanssineet.
Kansantanssin alkuperäisenä tarkoituksena on ollut tanssia yhdessä ja pitää hauskaa.
Siihen on liittynyt vahvasti hauskanpito ja pakenemiskeino vaikeina aikoina. Kansantanssi on ollut aikoinaan se, joka on pitänyt kansan yhdessä ja luonut yhteisöllisyyttä ja saanut pidettyä eri ryhmät kasassa. Sitä tanssittiin juhlissa ja yhteisissä illanvietoissa.
Oikeastaan milloin tahansa oli mahdollista. Erilaisiin kansanpäiviin ja juhliin tanssi kuului kuitenkin kaikkein vahvinten. Nykypäivänä tanssi on taas jaettavissa kahteen eri osaan. Nämä osat ovat sosiaalinen tanssi ja esittävä tanssi, joiden eroina on se, että miten tanssia esitetään.
Sosiaalisessa tanssissa tanssitaan yhdessä kaikkien kanssa ja se ylläpitääkin tanssin alkuperäistä hauskanpito tarkoitusta. Tätä pidetään edelleenkin yllä erilaisissa sosiaalisissa töissä ja se on esimerkiksi iso osa vanhustentyötä ja vanhusten hyvinvointia.
Sitä myös käytetään terveyshuollossa auttaen kuntoutuksessa ja varhaiskasvatuksessa yhteisöllisyyden luomisessa. Esittävä tanssi taas on enemmänkin pelkkä esitys, jossa katsojat eivät pääse osallistumaan tanssiin. Siinä esitellään erilaisia kansantansseja ja luodaan sitä kautta yleisölle mahdollisuus tutustua tanssiin ja saada siitä kulttuurinen elämys.
