Mobiilipelimarkkinat ovat valtavat, ja ne houkuttelevat vuosittain miljoonia pelaajia niin sovelluskaupoissa kuin kasinoillakin. Tällä hetkellä kaikista parhaimmat mobiilipelit pystyvät ansaitsemaan satoja miljoonia euroja. Se, mikä aikoinaan oli kätevää ja joutavaa pelaamista, on kehittynyt eri kehittäjien luomien parempien mobiilipelien aaltojen myötä, ja tuloksena on monipuolinen ja melko vahva kohtaus innokkaille pelaajille. Kaikista teemoista ja genreistä mytologia on edelleen massiivisen vetovoimainen koko pelialalla, myös mobiilialustalla.
Parhaimmat ja suosituimmat mobiilipelit upottavat sinut muinaisten mytologioiden tapahtumapaikkoihin jopa kaikista pienimmällä ruudulla. Egypti, Kreikka ja Etelä-Amerikka on ollut viimeiset kymmenen vuotta pelinkehittäjien suosikkeja, norjalaista mytologiaa unohtamatta. Mutta soveltuisiko myös kansalliseepoksemme Kalevala, suosittujen mobiilipelien innoittajaksi? Miksipäs ei!
Kasinopeleihin suomalaista mytologiaa, kiitos
Casino pelit ovat tänä päivänä todella suosittuja, sillä rahapelaamisen stigmoja on onnistuttu purkamaan jo viimeisen kymmenen vuoden aikana todella merkittävästi. Nykyisin rahapelaaminen on varsin suosittu harrastus eikä pelaamista enää hävetä kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Rahapelaamisen haittoihin puututaan nykyisin herkemmin ja alaa säädellään runsaasti paitsi meillä Suomessa myös toki muualla maailmassa. Euroopassa toimii tätä nykyä varsin vilkas ja elinvoimainen kasinopelaamisen keskus, jossa esimerkiksi pelikehittäjiä on tällä hetkellä jopa useita kymmeniä erilaisia.
Suomalaistakin osaamista on vuosien saatossa totuttu näkemään pelikentillä jonkin verran, mutta etenkin kasinoalalla silti olemme tekijöinä vielä vähälukuiset. Tämä johtunee ennen kaikkea siitä, että Suomessa kasinopelimarkkinat ovat niin voimakkaasti säädellyt: meillä on valtion monopoli joka estää kaikenlaisen kasinoteollisuuden syntymisen maahamme täydellä voimalla. Se on sääli.
Mutta, suomalaista osaamista tosiaan löytyy eri firmoista, ja niissä kehitellään jatkuvasti uudenlaisia pelejä kasinofanien käyttöön. Kalevalasta on väännetty toistaiseksi vain yksi teemaan sopiva pelisivusto, mutta varsinaiset pelit antavat vielä odottaa itseään.
Mytologiassa riittäisi ammennettavaa
Kalevalassa on runsaasti mielenkiintoisia hahmoja, joita pelivalmistajat kautta linjan voisivat hyvin hyödyntää. Peleihin voisi laittaa seikkailemaan mm. Ilmarisen, Väinämöisen ja Louhin. Suomalaista mytologiaa on itse asiassa käytetty jo tavallisissa mobiilipeleissä, ja vastaanotto on näille ollut varsin hyvä myös ulkomailla. Kansainväliseen levitykseen on päätynyt muutamakin tuote, joissa pohja on nimenomaan omassa kansalliseepoksessamme.
Toisaalta Kalevalan hyödyntäminen rahapeleissä on sinänsä varmasti pieni riski, sillä valtaosa ulkomaisista pelaajista ei varmastikaan tarinoita ja hahmoja tunne. Samaan aikaan voidaan toki miettiä sitä, olisiko tässä nimenomaan loistava paikka levittää tietoutta hienoista tarinoista, joita kansamme historia tuntee?
Kansanperinne kunniaan
Kalevala on historiassamme täysin uniikki teos. Siihen on koottu valtava määrä suomalaista, alunperin suullista kansanrunoutta. Kalevalan tarinan pohjana on maailman luominen. Myytin mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Alussa on kaksi kansaa, Pohjan kansa ja Kalevalan kansa, ja heidän välisestä yhteiselosta kerrotaan teoksessa paljon.
Tarinat ja hahmot kuin tehtyjä peleihin
Kalevala on varmasti monelle jo entuudestaan ainakin etäisesti tuttu. Eepoksen päähenkilö on tietenkin itse Väinämöinen, iäkäs mies ja tietäjä iänikuinen, joka etsii tarinassa itselleen kumppania elämän tielle. Väinämöinen on tunnettu ennen kaikkea kanteleen soitostaan, jota tulevat kuulemaan kaikki ihmisistä haltijoihin. Loitsuilla Väinämöinen voittaa kilpailijoitaan.. Toinen tunnettu henkilö on Kullervo.
Pohjan kansan ja Kalevalan kansan väliset kahnaukset voisivat myös toimia innoittajina erilaisille tilanteille kasinopeleissä ja mobiilipeleissä. Tässä on niin paljon potentiaalia, että ei voi kuin ihmetellä pelivalmistajien haluttomuutta hyödyntää Kalevalaa toteutuksissaan!
Äidit keskeisessä roolissa
Kalevalasta löytyy paljon äitejä, ja he ovatkin keskeisessä roolissa monessa eri tarinassa. Tunnetuin tarinoiden sisältämistä äideistä lienee Lemminkäisen äiti. Muistat hänet ehkä parhaite siitä, miten Lemminkäisen kampa seinällä alkaa vuotaa verta hänen ollessa sotimassa, ja tästä äiti tietää vaaran uhkaavan poikaansa.
Sampo sopii teemansa puolesta rahapeleihin
Kalevalan tunentuin seppä on Ilmarinen, joka takoo itselleen ihmekoneen ja nimeää sen Sammoksi. Sampo jauhaa paitsi suolaa ja jauhoja, myös rikkauksia. Sampo voisi siis aivan hyvin olla jossakin kasinopelissä esimerkiksi koko pelin pääpointti, huikea bonustoiminto johon pelaajat pääsevät erikoissymboleita keräämällä tai erilaisia tehtäviä suorittamalla.
Miksi Kalevala ei ole jo peleissä?
Kuten aikaisemmin tässä artikkelissa jo mainitsimmekin, voi Kalevala olla melko vieras teos monelle ulkomaalaiselle pelaajalle. Tämä ei ole mikään ihme, sillä pieni kansamme ei aivan varsinaisesti ole kokonaisuudessaan tunnettu joka maailman kolkassa, ei edes täällä Euroopassa. Kalevala on mytologiassa melko pieni teos, vaikka kansallemme silti tietenkin äärimmäisen tärkeä niin historiallisesti kuin kulttuurillisestikin. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi valloittajakansan viikingit ovat maailmalla tunnetuimpia kuin vakavanhan Väinämöisen edesottamukset.
Tämän ei siltikään pitäisi olla mikään este Kalevalan mytologian hyödyntämiselle pelien suunnittelussa. Jos siis olet mukana pelien suunnittelutiimeissä, otahan tästä koppia ja laitetaan Kalevala vihdoin kunnolla maailmankartalle!