Yksityinen anonyymi yhdysvaltalainen keräilijä osti ’Big John’ -fossiilin, joka on suurin paleontologien löytämä triceratops-dinosaurus, 6,65 miljoonalla eurolla pariisilaisessa huutokaupassa.
Big John on nimetty dinosauruksen luiden löytöpaikan omistaan mukaan. Se kulki nykypäivänä etelä-Dakotana tunnetulla alueella yli 66 miljoonaa vuotta sitten.
”Sen hankki amerikkalainen keräilijä. Hän on äärimmäisen innoissaan ideasta, että hän voi ottaa tällaisen jäännöksen omaan käyttöönsä,”
sanoi Djuan Rivers, joka on ostajan edustaja.
Ensimmäinen luuosa jättimäistä luurankoa, jonka kallo yksinään on 2,62 metriä pitkä ja kaksi metriä leveä, löydettiin vuonna 2014.
Vuoteen 2015 mennessä paleontologit olivat kaivaneet esiin 60% luurangosta, johon kuuluu yli 200 palasta. Luuranko koottiin Italiassa Pariisin huutokauppaa varten.
Pääkallossa on trauman merkkejä eli tutkijoiden mukaan toinen triceratops on luultavasti iskenyt tähän yksilöön takaapäin.
”Tämän takana oleva historia ja kuratointi ovat absoluuttisen vaikuttavat eli itseasiassa Yhdysvalloissa etelä-Dakotassa tehdyn löydön säilyttämiseen osallistuminen on todellakin erityinen tilaisuus,”
Rivers sanoi.
Nimi triceratops tarkoittaa kolmisarvista kasvoa.
Drout-huutokaupassa hinnaksi tuli ennen provisiota ja muita kustannuksia 5,5 miljoonaa euroa. Drout oli arvioinut luurangon myyntihinnaksi 1,2–1,5 miljoonaa euroa. Se myytiin yksityiselle yhdysvaltalaiselle ostajalle.
”Tämä on Euroopan ennätys,”
sanoi meklari Alexandre Giquello, joka kuvailee kohtuullisen uuden dinosaurusten fossiilien markkinan olevan eksponentiaalisesti kasvussa. ”Me luomme uutta markkina-alaa.”
Viime vuonna New Yorkissa Christien huutokauppa myi tyrannosaurus rexin luurangon hintaan 31,8 miljoonaa dollaria. ($1 = 0,8589 euroa)