Kautta aikojen ihmisillä ja yhteisöillä eri puolilla maailmaa on ollut omia, erilaisia seremonioita, eli juhlanomaisia, juhlallisia rituaaleja. Seremonia voi olla luonteeltaan uskonnollinen, tai sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi häissä tapahtuvaa vihkiseremoniaa eli vihkimistoimenpiteitä jotka suoritetaan tietyn kaavan ja rituaalin mukaisesti.
Seremonialliset tanssit, tanssimuodot- ja tyylit liittyvät läheisesti tähän, koska niiden tarkoitus on rituaalinen tai seremoniallinen; tanssin voidaan sanoa olevan pyhää tai jopa ekstaattista.
Vielä nykyäänkin kansoilla on monenlaisia seremoniallisia tansseja, mutta on myös monia jotka ovat jääneet menneisyyteen ja jopa täysin unohduksiin. Lähdetään yhdessä tarkastelemaan muutamia mielenkiintoisia tansseja, joita on tanssittu tai edelleen tanssitaan eri puolilla maapalloa!
Aurinkotanssi ja henkitanssi
Aurinkotanssi oli Pohjois-Amerikassa tasankointiaanien uskonnollinen tapahtuma, itse asiassa juhla, joka saattoi kestää viikon kerrallaan.
Tämän tanssin valtakausi kesti 1700-luvulta aina 1800-luvulle, ja antropologien mielestä sen keksijät olivat Wisconsinin cheyennet tai arapahot. Aurinkotanssin tutkimista vaikeuttivat intiaanien pidättyväisyys kertoa mitään uskontoon tai henkimaailmaan liittyvistä asioistaan.
Pääpiirteissään aurinkotanssin harjoittamiseen kuului muun muassa paastoaminen, löylymajassa puhdistautuminen, jonkinlainen itsekidutus, sekä tietysti tanssiminen ja laulaminen.
Tanssilla yritettiin vaikuttaa luontoon ja jumaliin, ja näissä joukkoesityksissä matkittiin eläinten ääniä, erityisesti biisonia.
Aurinkotanssi ja sen rituaalit kiellettiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1900-luvun alussa, mutta sitä on jatkettu salaisesti. 1960-luvulla sitä herätettiin henkiin osana intiaanien pyrkimystä perinteisten arvojen säilyttämiseen, ja muun muassa siouxit harrastavat sitä edelleen osana uskonnollista elämäänsä.
Myöskin henkitanssi oli lähtöisin Pohjois-Amerikan intiaaneilta, ja tämä uskonnollinen liike ulottui aina Yhdysvaltojen länsirannikolta Missouriin, ja pohjoisesta Kanadasta Texasiin asti. Monet intiaaniheimot kiinnostuivat tästä rituaalista, joka sisälsi rukoilua, mietiskelyä ja erityisesti tanssia.
Tähän oppiin sisältyi myös valkoihoisten vältteleminen ja kieltäytyminen alkoholista. Itse henkitanssin seremonia alkoi puhdistautumisrituaalilla, jossa istuttiin hikoilumajassa, poltettiin pyhää piippua, ja laulettiin ja rukoiltiin jotta saatiin yhteys Wakan Tankaan, ylimpään jumaluuteen.
Varsinainen tanssi alkoi iltapäivällä. Naiset ja miehet pitivät tanssissa toisiaan kädestä kiinni, ja liikkuivat keskellä olevan pyhän puun ympärillä myötäpäivään. Kun tanssijoiden vauhti lisääntyi lisääntymistään, he lopulta saavuttivat transsitilan, jossa alkoivat nähdä näkyjä.
Vähitellen tanssijat sitten vuorotellen irtosivat piiristä, ja kaatuivat maahan. Kun päivässä oli kolmekin perättäistä seremoniaa, täytyy vain ihmetellä kuinka intiaanit jaksoivat tämän henkitanssin seremonioiden läpikäymisen!
Henkitanssia alettiin lopulta pitää valkoisten keskuudessa jopa sotilaallisena ja sotahenkisenä liikkeenä, ja erinäiset selkkaukset johtivatkin vuonna 1890 Wounded Kneen verilöylyyn ja henkitanssilikkeen vähittäiseen tyrehtymiseen.
Aasian ja Lähi-Idän seremoniatanssit
Kiina ja konfutselainen tanssiperinne on vaikuttanut suuresti Aasian seremoniatansseihin. Esimerkiksi Kiinan hovin seremoniatanssit säilyivät melko muuttumattomina Vietnamissa aina 1800-luvun lopulle saakka, jolloin tansseja supistettiin, ja lopulta perinne katkesi vuonna 1945 keisarivallan päätyttyä.
Näihin Kiinasta omaksuttuihin seremoniatansseihin kuuluivat muun muassa Satumaisten eläinten tanssit, joissa kuvailtiin sellaisia mytologisia hahmoja kuin lohikäärmeitä ja yksisarvisia. Suurimmassa tanssiseremoniassa esitettiin kerran vuodessa Taivaan ja Maan uhrirituaalien yhteydessä ryhmätansseja: niissä kaksi 64 tanssijan ryhmää järjestäytyi kahdeksaan riviin ja tanssi sekä hitaita siviilitansseja että sotilastansseja.
Kambodzhassa taas tärkein tanssi on Apsaroiden tanssi.
Khmerin kielessä Apsara on eräänlainen kaunis satuolento tai haltijatar, ja tanssin sulokkaat liikkeet kuvaavatkin hyvin lempeyttä, viisautta ja muita hyveitä.
Tanssissa tärkeässä osassa ovat tanssijoiden käsien ja sormien liikkeet, jotka edustavat elämän kiertoa maapallolla. Samaa herkkyyttä ja symboliikkaa esiintyy myös monissa thaimaalaisissa tansseissa.
Viimeiseksi käväisemme Turkissa katsomassa millainen on Pyörivien dervissien tanssirituaali. Tämä seremoniallinen tanssi on uskonnollinen, haltioitumiseen ja transsitilaan tähtäävä pyörimisliikkeinen tanssi.
Rituaali alkaa instrumentaalisella hymnillä, jonka aikana dervissit, joita voi olla useita kymmeniä, astuvat tanssiareenalle. Heillä on päässään korkea huopahattu ja päällään raskas, valkoinen hamemainen asu.
Tanssijat alkavat pyöriä erityisen jalkatekniikan avulla ympäri useissa sisäkkäisissä piireissä, vauhdin kiihtyessä kiihtymistään. Rituaali päättyy kun veljeskunnan johtaja astuu sisälle hurmioituneiden dervissien pyörimisliikkeeseen.
Tämä lumoava tanssi on jopa katsojalle huumaava kokemus. Melko vaikuttavia siis nämä muinaiset, ja nykyiset, seremonialliset tanssit!
