Kun puhutaan taiteesta, tarkoitetaan toimintaa jolla taiteilija, eri aistien keinoin, yrittää herätellä toisissa ihmisissä oman itsensä sisällä kokemiaan tunnevaikutuksia.
Voidaan myös sanoa, että taide on erilaisten prosessointien ja järjestelyjen tulos, joilla pyritään vaikuttamaan ajatteluun tai tunteisiin ihmisen omakohtaisella tasolla. Mikä mielletään taiteeksi riippuu paljon taiteen kokijan omasta taidekäsityksestä, mutta yleisesti ottaen taiteen voi mieltää ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän välineenä.
Taide ei ole, eikä sen tarvitsekaan olla aina esteettisesti kaunista.
Joskus taide voi shokeerata, iljettää, puistattaa tai kauhistuttaa. Tärkeintä siis ei ole kauneus vaan nimenomaan subjektiivisten ajatusten ja tuntemusten herättely taiteen katselijassa.
Immanuel Kant, oli 1700- ja 1800-luvuilla elänyt preussilainen filosofi, joka otti estetiikan osaksi filosofista järjestelmäänsä ja ajatukset estetiikasta ja sen kokemisesta olivat merkittävässä osassa hänen filosofiaansa. Kantin mukaan kauneus ei ole taide-esineen tai luonnonilmiön ominaisuus, vaan mielentila tai nautinto joka seuraa mieltymystä koskevasta arvostelmasta.
Taiteen kokeminen ja arvostaminen oli Kantin mukaan epäitsekäs nautinto, koska esteettistä mieltymystä koskeva arvostelma on puhtaasti subjektiivinen ja perustuu vain ja ainoastaan arvostukseen itseensä.
Kantin mukaan estetiikka ei siis kerro mitään olennaista jonkin asian ominaisuuksista, vaan tarkastelijan tunnepohjaisesta suhtautumisesta esineen mielikuvaan. Hänen toinen taiteen määritelmänsä oli että koska kaikki luonnossa tapahtuva perustuu luonnonlakien noudattamiseen, sama koskee taiteilijoita, jotka luonnonlakeja ja prosesseja noudattaen jäljittelevät teoksillaan luontoa.
Taiteen käsitykset
Mimesis on yksi keskeinen taiteen määritelmä joka juontuu muinaiskreikan sanasta tarkoittaen jäljennöstä.
Antiikin Kreikan filosofi Platon uskoi että kaikki taideteokset ovat todellisten ideoiden imitointia, ja että kaikki minkä ihmiset näkevät ovat vain etäisiä heijastuksia ihanteellisista muodoista ja ajatuksista. Tämän ajattelun mukaan kaikki taiteilijat olisivat vain jäljitelmien jäljittelijöitä.
Aristoteles, joka oli Platonin oppilas uskoi myös mimesis käsitykseen taiteessa,
mutta toisin kuin Platon, hän ei uskonut että taide jäljittelee todellisuutta. Hän uskoi että taide jäljittelee ihmisen toimintaa, mutta se myös jäljittelee jotain sellaista mitä ei ole vielä ollut olemassa, ja että taideteos on kuin elävä organismi jossa kaikki elementit ovat kohdallaan loogisessa järjestyksessä.
Taiteen mediaominaisuudet
Taiteen mediaominaisuudet ovat mielenkiitoinen aihe, sillä nykypäivänä media mielletään synonyminä erinomaan joukkotiedotusvälineille, eli massamedialle.
Media on kuitenkin paljon muuta. Media on välitteistä vuorovaikutteisuutta, ja media voi tarkoittaa mitä tahansa keinoa minkä avulla välitetään jotain tietoa tai tuntemuksia ihmiseltä toiselle.
Kuvataiteessa media on taiteilijan luoma kuva, muusikolle se on hänen tuottamansa musiikki tai sävelmä, tanssitaiteessa mediana toimii tanssijan vartalon liike ja kirjallisuudessa mediana, ajatusten välittäjänä, toimivat kirjailijan kirjoittamat sanat. Taideteoksen ei kuitenkaan tarvi yksinomaan sitoutua mihinkään näistä määritelmistä.
Kuvataiteen kuvan ei tarvitse esimerkiksi olla pelkästään öljymaalaus, vaan kuvan tekoon voi käyttää kahta tai useampaa eri tekniikkaa.
Voi yhdistellä hiilipiirrosta kollaasiin ja akryylimaaliin. Voi maalata ja piirtää eri pinnoille eri muodoissa olevilla pigmenteillä. Kuva voi olla kolmiulotteinen, sisältää puuta, kangasta, neulosta tai jopa ruoka-aineiksi miellettyjä aineita. Näitä taideteoksia kutsutaan nimellä mixed media eli sekatekniikka.
Myös useampaa eri taiteenlajia voi yhdistellä sekatekniikan periaatteella. Esimerkiksi performanssitaiteilija voi esittää performanssiteoksen jonka aikana hän maalaa kuvaa tai veistää teosta, hän voi soittaa sävelmää tai lausua otteita runoista.
Multimediataide taas on taidetta joka yhdistelee visuaalista taidetta ei-visuaalisiin elementteihin kuten nauhotettuun ääneen, kirjallisuuteen, draamaan, tanssiin, musiikkiin tai interaktiivisuuteen.
Multimediataiteen olennaisin erottava osa sekatekniikasta ovat erilaiset tallentamiseen käytettävät elektroniset laitteet, joita nykytekniikan vallitessa on useita. Siten myös taiteen mahdollisuudet ja yleisön tavoitettavuus ovat nousseet uusiin ulottuvuuksiin.